Suomen yleisurheiluvalmentajat ry:n kannanotto urheilija-apurahoihin – paraurheilu oman tukijärjestelmän piiriin

6.1.2026

Suomen yleisurheiluvalmentajat ry:n kannanotto urheilija-apurahoihin – paraurheilu oman tukijärjestelmän piiriin

Kesälajien urheilija-apurahat myönnettiin muutama päivä sitten. Asiaan kuuluvasti päätöksiä on hämmästelty julkisuudessa ja eri lajien piirissä. Näin suurena yllätyksenä uusin kriteerein tehtyjen apurahapäätösten ei olisi kuitenkaan pitänyt tulla. Muutosta on valmisteltu mitalittomista Pariisin Olympialaisista alkaen. Lajejakin on yritetty osallistaa valmisteluun vaihtelevalla osallistumisaktiivisuudella.

Tuettavan urheilijamäärän tiivistyminen oli siis odotettavissa, joskin tietyiltä osin tiivistämisen varaa olisi ollut enemmänkin. Yleisurheilussa tiivistymistä tapahtui aika tavalla, neljästäkymmenestäyhdestä urheilijasta kuuteentoista urheilijaan. Tämän olympiadin potentiaalisia olympia- tai MM-mitalisteja tuskin tuelta putosi pois, EM-mitalisteja kyllä. Nuortenkin nousevien kykyjen näkökulma tuli huomioiduiksi kohtuullisella tavalla.

Tukipäätösten oikeutta tai vääryyttä on perkattu oivallisinkin argumentein. On kuitenkin yksi näkökulma, jota ei ole tuotu esille nyt tai aiemminkaan, ymmärrettävästi kynnys siihen nykymaailmassa on iso. Kysymyksessä on para-urheilijoiden tukeminen samalla tukimuodolla vammattomien huippu-urheilun ohessa. Olympiaurheilun ja para-olympiaurheilun tulosten tason vertailu on jo lähtökohtaisesti hankalaa. Jo siksikin para-urheilulle tulisi olla oma tukijärjestelmänsä erillään vammattomien huippu-urheilun tukimuodoista.

Nyt neljäsosa urheilija-apurahan saaneista yleisurheilijoista on para-yleisurheilijoita, siis neljä urheilijaa. Nyt ja aiemmin on koettu epäoikeudenmukaisuuden tunteita para-urheilijoiden kiilatessa edelle apurahajaossa. On sanottava, että para-urheilijoiden tuki voi irrota kevyemmin perustein, jos asiaa tarkastellaan lajien globaalin levinneisyyden ja tason sekä urheilijamäärän kriteereillä. Asiassa voi nähdä tasa-arvokysymyksen tästäkin näkökulmasta.

Kysymys minkä SUL:n pj. Riikka Pakarinenkin jo totesi, kuinka ei-olympialajien tukemisella voidaan tukea olympiamenestystä? Tässä on tietty ristiriita sen kanssa, kuinka viime vuosien suomalaisilta hallimestareilta evättiin tukirahoja perustelemalla tulosten olevan ei-olympialajeissa saavutettuja.

Oli uudistetusta apurahanjaosto muuten mitä mieltä hyvänsä, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutalaa on kiitettävä apurahapäätösten ja maksatusten nopeutetusta aikataulusta. Myös kahden vuoden apurahapäätös on tärkeä uudistus. Ministerillä on väliä.

 

Suomen yleisurheiluvalmentajat ry:n hallitus

Tiedustelut:

  • pj. Eemeli Kaartinen

  • 040 8652366

  • eemeli.kaartinen@gmail.com